Unisieppari

Aleksi on hakeutunut omaan yksityiseen maailmaansa, tietokoneiden hurinaan, mp-kolmosten sisäavaruuteen ja asioihin, joita hän kutsuu harrastuksiksi. Kotona on kaikki hyvin, paitsi hiljaista ja yksinäistä. Koulussa Aleksi osaa käyttäytyä, vaikka onkin hiljainen ja vetäytyvä, kaikilta tavoittamattomissa. Kunnes kesken lukuvuoden tullut Emilia tunkeutuu hänen maailmaansa yksinkertaisella kysymyksellä: miltä tuntuisi olla lepakko? Miltä tuntuisi olla lepakko? Miten niin, mitä se tarkoittaa? Aleksi hakeutuu yhä uudestaan Emilian seuraan. Tyttö alkaa puhua Aleksille unista, unien katselemisesta. Poika torjuu, ei hän katsele unia, ei ehdi. Mutta näkee jo seuraavana yönä unen, jonka kirjoittaa ylös. Ja sitten painajaisia, kauniita unia, lapsuuttaan, pelkoja. Emilian kautta Aleksi tutustuu maailmaan, jota ei tiennyt olevankaan. Myös todelliseen maailmaan, jossa Emilian vammainen pikkuveli on isompi kuin Aleksi ja vielä yksinäisempi. Perheen yksinhuoltajaisä on lomautettuna, humalassa ja hukassa. Aleksi voisi ihastua Emiliaan, ensimmäiseen tyttöön, jonka kanssa on todella puhunut. Mutta Emilia estelee, ei semmoiselle ole tilaa, kun he kumminkin taas joutuvat muuttamaan. Ehkä joskus tulevaisuudessa, ehkä jos unet tulevat todeksi.