Rauhan utopia

Neuvostoliiton romahdettua olemme eläneet parikymmentä viime vuotta yksinapaisessa maailmassa, johon Yhdysvallat on säveltänyt nuotit. Sotilaspoliittisesti maailma on nyt muuttumassa Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan kolmikentäksi. Irakin ja Afganistanin onnettomien sotaretkien uuvuttama USA vetäytyy kuoreensa ja siirtää päähuomion Aasiaan. Sieltä Kiina haastaa sen poliittisesti, taloudellisesti ja kohta myös sotilaallisesti. Venäjä pyrkii nousemaan takaisin Yhdysvaltain veroiseksi kansainväliseksi tekijäksi. Kaikki kolme ovat valmiita käyttämään sotilaallista voimaa tärkeinä pitämiensä tavoitteiden saavuttamiseksi. Euroopassa eletään ikään kuin ikuinen rauha olisi puhjennut maailmaan tai vähintäänkin maanosaamme. Luovutaan yleisestä asevelvollisuudesta, ajetaan puolustus alas ja keskitytään kriisinhallintaan. Luotetaan omien arvojen ja normien voittokulkuun ja kansainvälisen yhteisön sääntöjen turvaan. Valitettavasti tämä on haavekuva. Eivät edes suurvallat anna eurooppalaisen moraalikäsityksen sitoa käsiään puhumattakaan lukemattomista häiriköistä ympäri maailmaa. Lähi-itä kuohuu arabikevään jäljiltä. Syyriassa soditaan jo kolmatta vuotta. Kiihkoislamilaiset tavoittelevat keinoja kaihtamatta valtaa monessa vakaana pidetyssä maassa. Pohjois-Korea ja Iran lisäävät pelkoa ydinaseiden leviämisestä. Jossain päin Afrikkaa soditaan joka päivä. Maahanmuuttajiin liittyvät mellakat lisääntyvät Euroopassa. Sotilaspolitiikassa Euroopan Unioni on kääpiö. Voimavaroja sillä olisi nousta Yhdysvaltain veroiseksi suurvallaksi. Tullakseen varteenotettavaksi tekijäksi kansainvälisessä politiikassa EU:n olisi siirryttävä enemmistöpäätöksiin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sekä otettava johtoonsa Naton eurooppalaiset osat järjestön toisena itsenäisenä pilarina USA:n rinnalla.